Caminohaaveita

Olen jo vuosia haaveillut caminolle osallistumisesta Santiago de Compostelassa, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Innostus syttyi lukemastani matka-artikkelista ja ajatus on pysynyt siitä asti mielen pohjalla. Matkustelen muuten paljon, mutta tämä reissu ei ole tuntunut sopivan aikatauluihin mikä on harmi. Lueskelen kuitenkin ahkerasti muiden kokemuksia reissusta ja huomaan jo laskeskelevani lomapäiviä ja budjettia… Ehkä reissuun siis jo ensi keväänä.

4

Tuntuu, että caminoon pitäisi valmistautua jotenkin perusreissua paremmin. Toki tavallaan täytyykin, sillä kyseessä on fyysisestikin rankka vaellus ja matkaa kertyy parhaimmillaan yli 200 kilometriä. Täytyy siis hankkia ja ajaa sisään hyvät vaelluskengät ja muut kevyet matkatarvikkeet, sillä päivärepun ihannepaino olisi vain muutaman kilon. Erityisesti kun yöpymispaikkoja ja ravintoloita löytyy joka kylästä ja vettäkin on reitin varrella tarjolla säännöllisin väliajoin. Eniten kuitenkin jännittää se, miten itseni kohtaan pitkällä matkalla. Ehkä suurin pettymys olisi sittenkin se, jos mitään ei tapahtuisi. Vaikka en olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä uskonnollinen pyhiinvaeltaja, odotan tältä reissulta kuitenkin jotain enemmän kuin sinänsä nautittavilta perusvaelluksilta.

5

Teknisesti camino ei vaadi juuri vaellustaitoja tai erityisen kovaa kuntoakaan. Reitillä voi edetä omassa tahdissaan ja se on suurimmaksi osaksi tasaista kävelyä. Caminoa kritisoidaan jonkin verran siitä, että koskaan ei olla kovin kaukana palveluista tai varsinaisesti villissä luonnossa. Yksinään matkustavalle on kuitenkin lohdullinen ajatus, ettei pitkän vaelluspäivän jälkeen tarvitse erityisesti etsiä majoituspaikkaa tai ruokaa. Tuntuu myös turvalliselta ajatella, että reitti on hyvin merkitty eikä eksymisvaaraa ole, keltaisia nuolia seuraamalla löytää perille. Majoittuminen on edullista paikallisissa majataloissa tai teltoissa, joissa toki nukkuu kymmeniä muitakin ihmisiä. Korvatulpat lienevät siis pakollinen varuste.

Santiago de Compostelan camino on tietenkin äärimmäisen suosittu turistikohde ja on ollut sitä jo kymmeniä vuosia, aina Paolo Coelhon Pyhiinvaellus-kirjan ilmestymisestä asti. Siinä mielessä kyse ei ole autenttisesta vaelluksesta vaan suuri osa reitistä kulkee jopa päällystettyä tietä ja toisinaan liikennöidyn väylän vieressä. Kyse ei myöskään ole täysin yksinäisestä vaelluksesta vaan yllättävänkin sosiaalisesta kokemuksesta, jossa tahtomattaankin tulee jutelleeksi useiden eri ihmisten kanssa. Tässä on toisaalta mielestäni myös osa reissun antia, jakaa kokemuksia ja ajatuksia ihmisten kanssa joita ei koskaan muuten tapaisi.

6

Suuri osa caminon reitistä kulkee suorassa auringonpaisteessa ja voi todella kärventää usean päivän vaelluksella. Kuumuutta ei pääse juuri pakoon, joten itsensä suojaaminen aurinkorasvalla ja peittävillä vaatteilla on tärkeää. Osin tästä syystä suunnittelen itse matkaa keväälle, sillä silloin turistikausi ei ole vielä täysillä käynnissä ja aurinkokin on matkaajalle lempeämpi.

7

Pyhiinvaellustodistuksen saamiseen vaaditaan yhteensä sadan kilometrin vaellus ja tästä syystä caminolla on kaksi hyvin erilaista osuutta. Alkutaipaleella saa edetä omassa rauhassaan ja kävellä toisinaan yksinkin, ilman että muita vaeltajia on näkökentässä lainkaan. Sarriasta eteenpäin reitti muuttuu kuitenkin vilkkaammaksi, sillä viimeistä sataa kilometriä varten kuljetetaan ihmisiä bussilasteittain kävelemään. Heille matka on usein järjestetty helpommaksi, eikä heidän esim. tarvitse kantaa omia matkatavaroitaan tai majoittua majataloissa. Itselleni tämä ei olisi vaihtoehto, lähden nimenomaan hakemaan itseni ylittämistä tältä matkalta. Mainitsin toki aiemmin, että pidän siitä ettei yöpaikkaa tarvitse erityisesti etsiä ja ruokaakin on saatavilla helposti, mutta itse kävelyn ajan haluan keskittyä omiin ajatuksiini ja tuntea, että selviän tästä itse.  Mutta meitä on toki moneen junaan ja ei auta harmistua turhasta. Ainakin voin käydä caminolla kokeilemassa ja jos se tuntuu omalta jutulta, aina voi jatkaa jossain seuraavassa kohteessa.