Kalevala on merkittävä osa eeppisen runouden historiaa

Eeppisen runouden perinne tunnetaan lähes kaikkialla maailmassa ja usein runoja on koottu yhtenäisiksi eepoksiksi, kuten Ilias ja Odysseia. Mytologioista puhuttaessa oman mainintansa ansaitsee ehdottomasti Suomen oma kansalliseepos Kalevala. Kalevala on kokoelma Elias Lönnrotin (1802 – 1884) suomalais-karjalaisia kansanrunoja, jotka noudattavat erityistä kalevalalaista runomittaa. Ajan mittaan Kalevalan runoja on muokattu ja kieliasua tehty yhtenäisemmäksi, myös runojen paikkaa kokoelmassa on muokattu. Kalevalasta on mielikuvansa jokaisella suomalaisella, myös niillä jotka eivät ole teokseen tutustuneet. Kalevala tunnetaan hyvin myös maailmalla. Kalevala on näytellyt merkittävää roolia suomalaisten kansallistunteen nostattamisessa ja sen vaikutukset näkyvät laajasti tieteessä ja taiteessa.

Kalevala esittelee alussa luomismyytin, jonka mukaan maailma on saanut alkunsa sotkan munasta. Lisäksi Kalevalassa kuvaillaan Kalevalan ja Pohjolan kansojen välisiä riitoja, niiden aiheuttamia kostomatkoja sekä kosioreissuja, Sammon rakentamista ja arvokiven ryöstöä. Teos päättyy kristinuskon saapumiseen. Silloin kun kirjoitustaito ei ollut vielä osa ihmisten elämää, tarinoita kerrottiin eteenpäin seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla. Osa lauluista perustuu tositapahtumiin, osa taas kertoo muinaisista sankarihahmoista. Tutkijoiden mukaan kalevalalainen runomitta on voinut syntyä jo ennen ajanlaskun alkua.

2

Yksi teoksen pääteemoista on Väinämöisen vaimonetsintä ja hänen epäonnistumisensa, sillä Joukahaisen sisko Aino valitsee mieluummin hukuttautumisen kuin Väinämöisen vaimoksi ryhtymisen. Väinämöinen myös ottaa osaa Sammon ryöstöön. Lisäksi Kalevalassa esiintyvät mm. sankarillinen seppä Seppo Ilmarinen, shamanistinen Pohjolan viholliskansan emäntä Louhi, Väinämöisen haastajana toimiva Joukahainen, huonoksi orjaksi kasvanut ja tarinan lopussa itsemurhaan päätyvä orpolapsi Kullervo sekä häikäilemätön sankari Lemminkäinen, jonka äiti pelastaa hänen ruumiinsa Tuonelan virralta ja palauttaa hänet henkiin.

Varsinaisen Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835. Lönnrot nimesi teoksensa nimellä ”Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista”. Teokseen kuuluu 32 runoa ja 12 078 säettä. Kalevala otettiin innokkaasti vastaan akateemisissa piireissä, sillä sen katsottiin nostavan suomenkielisen kirjallisuuden merkitystä, mutta myyntimenestys se ei ollut. Ensimmäistä 500 kappaleen painosta myytiin 12 vuotta.

Jo ennen Kalevalaa suomalaista kansanrunoutta kuvitettiin ja Kalevala on vaikuttanut vahvasti osaltaan suomalaiseen taiteeseen erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella. Kalevalan vaikutuksia voi nähdä mm. kirjallisuudessa, musiikissa, kuvataiteessa ja veistotaiteessa. Kalevala on inspiroinut säveltäjiä heti ilmestymisestään lähtien ja vaikuttanut sävellystaiteeseen tasaisesti vuosikymmeniä. Ensimmäinen suuri Kalevalasta ammentava sävellysteos oli vuonna 1860 kantaesityksensä saanut Filip von Schantzin Kullervo-alkusoitto. Suomalaissäveltäjä Robert Kajanus sävelsi osaltaan sinfonisen runon Aino, joka ansaitsee maininnan suomalaisen sinfonisen musiikin siihen mennessä suurimpana saavutuksena. Teoksen uskotaan vaikuttaneet myös Jean Sibeliuksen uraan, sillä hän kuuli teoksen Berliinissä ollessaan ja kiinnostui kansallisesta musiikkityylistä. Sibeliuksen oman sävellysuran ensimmäinen merkkiteos oli sävelruno Kullervo. Nykyään Kalevala-teemat esiintyvät erityisesti metallimusiikissa. Populaarimusiikkin Kalevala ilmestyi vasta 1970-luvulla.

3

Kalevalasta on tehty lukuisia versioita ja onpa tarina esiintynyt mm. lastenkirjailija Mauri Kunnaksen luomana Koirien Kalevala -kirjassa (1982) ja Don Rosan sarjakuvana Sammon salaisuus, jossa pääosassa on Roope Ankka. Kalevala-filmatisoinnit rajoittuivat pitkään alkuaikojen kansantieteellisiin dokumenttielokuviin. Ensimmäinen varsinainen Kalevala-filmatisointi oli suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Sampo. Suomen ainoa Kalevalakylä sijaitsee Kuhmossa.

Kalevalan suurta antia on sen tarjoama arvokas tieto suomalaisten ja karjalaisten vanhoista uskomuksista ja perinteistä. Pekka Ervasti tulkitsee vuonna 1916 julkaistussa teoksessaan Kalevalan avain, että Kalevalassa luovan jumaluuden pyhästä kolminaisuudesta käytetään nimiä Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.

Vuonna 2010 Kalevalasta oli tehty käännöksiä kaikkiaan 61 kielelle. Suomalaisen kirjallisuuden seura julkaisu vuonna 1999 Uuden Kalevalan, joka pyrkii avaamaan teoksen helpommin myös nykylukijalle.