Slaavilainen mytologia

Maailmassa on valtavasti erilaisia mytologioita eli jumaltarustoja. Kansojen ja heimojen omat tarustot, uskomukset ja myyttien kokoelmat ovat kehittyneet todella pitkienkin aikojen kuluessa, ja ovat välittyneet sukupolvelta toiselle enimmäkseen suullisena perimätietona. Joskus näitä myyttejä on myös kirjoitettu muistiin ja koottu eepoksiksi. Tunnettuja mytologioita ovat muun muassa kelttiläinen mytologia, kreikkalainen mytologia, ja meitä suomalaisia lähellä tietysti oma suomalainen mytologiamme, skandinaavinen ja virolainen mytologia, sekä slaavilainen mytologia, jota tarkastelemme tässä kirjoituksessa. Mitä kaikkea tähän slaavilaiseen mytologiaan oikein kuuluu? Mennäänpä katsomaan.

Tietolähteitä ja arkeologiaa

Keitä ensinnäkin ovat slaavit? Suurin osa heistä elää Euroopassa, ja he ovatkin suurin indoeurooppalainen etnolingvistinen ryhmä. Slaavit jaetaan kolmeen pääryhmään: eteläslaaveihin eli bulgarialaisiin ja entisen Jugoslavian asukkaisiin, länsislaaveihin, joita ovat muun muassa puolalaiset, tšekit ja slovakit, sekä itäslaaveihin, joita ovat venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset. Näiden kansojen mytologian juuret ulottuvat hyvinkin kauas indoeurooppalaiseen menneisyyteen. Slaavien muinaisusko ei myöskään ollut mikään kovin yhtenäinen, vaan uskomukset vaihtelivat suurestikin riippuen maantieteestä ja ajasta. Lisäksi tällä mytologialla ei ole kirjallisia alkuperäislähteitä, vaan ainoastaan suullisia perinteitä. Kun slaavia alettiin kirjoittaa, olivat slaavinkieliset tekstit sidottuja kristinuskoon: maaseudun väestön uskomukset ja perinteet siis siirtyivät edelleen vain suullisesti. Osia myyttisistä uskomuksista ja pakanallisista juhlista on säilynyt kuitenkin slaavikansojen kansanlauluissa, -tarinoissa ja -tavoissa. Näitä tietoja on sitten yhdistelty muiden kansojen muistiin kirjoittamiin mainintoihin slaaveista. Eräs ensimmäisistä varmoista kirjallisista maininnoista oli 500-luvulla eläneen bysanttilaisen historioitsijan teoksessa, jossa hän kuvailee slaaviheimoa, joka palvoi yhtä jumalaa, salaman ja ukkosen hallitsijaa. Historioitsija mainitsee, kuinka slaavit uskoivat myös keijukaisiin ja paholaisiin.

Slaavilainen mytologia
Slaavilainen mytologia

Arkeologisissa tutkimuksissa on tehty löydöksiä muun muassa slaavien jumalien patsaista, sekä alttareista. Vaikka slaaveja kastettiin kristinuskoon sankoin joukoin, se ei suinkaan estänyt heitä harjoittamasta vanhoja riittejään tai uskomasta suojelusjumaliin ja kotihenkiin. Slaavilaisen talonpojan mielestä kristinusko saattoi auttaa kuolemanjälkeisen elämän suhteen, mutta tässä elämässä ja jokapäiväisen arjen ja esimerkiksi sadon ja karjan suojeluun tarvittiin niitä kotihenkiä ja vanhoja suojelusjumalia. Näin sitten vanhat rituaalit, jumalat ja kultit sekoittuivat kristillisiin juhliin ja perinteisiin. Itse kansanperinteen kertomukset voidaan jakaa kahdenlaisiin; ensinnäkin tarinoihin mielikuvituksellisista henkilöistä, otuksista ja paholaisista, jotka ovat enemmänkin taikauskoisia myyttejä ilman uskonnollista merkitystä, ja toiseksi tarinoihin missä kristikunnan uskonkäsitykset ja henkilöt sekoittuvat mytologisiin jumaliin. Esimerkiksi Raamatun profeetta Elia, joka nousi tulisissa vaunuissa taivaaseen, oli slaavien mielestä mitä sopivin ukkosenjumala Perunin seuraaja: monissa slaavilaisissa maissa Elian nimi on Ilja Gromovik, mikä viittaa venäjän sanaan “ukkonen”. Koska vanha mytologia on sekoittunut kristinuskon tuomiin uusiin uskomuksiin, on slaavilaisen mytologian tutkiminen ollutkin haasteellista.

Slaavien juhlia

Slaavien mytologiaan ja myytteihin kuuluivat olennaisena osana erilaiset juhlat, jotka toistuivat luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen mukaan. Slaavien kalenterissa uusi vuosi alkoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä, jolloin vanhan vuoden viimeistä yötä nimitettiin suureksi yöksi, ja uuden vuoden ensimmäistä päivää suureksi päiväksi. Kristinuskon saapumisen jälkeen nämä nimet vain siirrettiin pääsiäisen kuvaamiseen. Pakanallisina aikoina juhlimiseen kuuluivat esimerkiksi shamaanien kiertäminen kylässä. Kevääseen sijoittui myös suuri hedelmällisyyden ja kasvillisuuden jumalan juhla, jolloin tapana oli valmista koristeellisia munia; myöhemminhän tämä on liittynyt pääsiäisen viettoon. Kesäpäivänseisauksen juhla, johon pakana-aikoina kuuluivat suuret orgiat, on yhtymäkohdiltaan kuin juhannus nykypäivänä. Sadonkorjuuaika ja talvipäivänseisauksen aika olivat myös slaaveille juhlan arvoisia, jälkimmäinenhän juhlisti auringonjumalan syntymää vanhan kuollessa, kun yö oli pisimmillään. Entä sitten venäläinen uusivuosi ja pakkasukko? Vaikka pakkasukko ei liitykään varsinaiseen slaavimytologiaan, vaan on enemmänkin venäläinen pakkasen henkilöitymä ja satuolento, on se kuitenkin tunnetuimpia mytologisuuteen viittaavia hahmoja nykyihmiselle. Ja ehkä kuitenkin leppoisamman oloinen kuin tarinat noidista, vampyyreistä ja ihmissusista!